lauantai 24. joulukuuta 2016

Lämmintä joulua

Joistakin malleista tietää heti, että tähän koukuttuu. Tätä Anelmaisten mallia olen kiertänyt ja kiertänyt, etten nyt rupea sitä kutomaan, sillä tämä on näyttänyt heti siltä, että koukussa ollaan. Joulun alla tuli kuitenkin pyyntö kutoa sellaiset ja lupasin. Langat löytyi muuten varastoistani, mutta raitalanka oli haettava kaupasta. 
Ja niinhän siinä kävi, että olin täysin mallin lumoissa, ennen kuin sukat olivat nilkassa. Olin koukussa kirjoneuleeseen, raitojen tekemiseen, langan valitsemiseen. Suunnittelin jo seuraavia, mitä värejä käyttäisin. Kahlasin netissä katsellen erilaisia väriyhdistelmiä valmiiksi kudotuista Anelmaisista ja pengoin välillä omaa lankavarastoani, millaisia sukkia sieltä saisikaan aikaiseksi. Näitä saattaa siis joskus vilahdella toisissakin väreissä.
Tein molempia rinnakkain. Aina kun lanka vapautui toisesta, tehtiin samat raidat toiseen sukkaan. Joskus meni vain pitkäkin pätkä, ennen kuin sain langan siirrettyä ja aloitettua raidat toisessakin. Näihin saa kyllä uppoamaan monet jämäkerätkin ja sellaiset vajaat kerät, joista ei aivan tavallisia sukkia tulisi, mutta kuviot ja raidat jatkavat langan riittävyyttä. Yksi Anelmaisten juju onkin siinä, että niissä ei lanka lopu kovin helposti kesken, on vain kutojan värisilmästä kiinni, miten jatketaan.
Nämä ovat ihan kivat ja mukavat sukat kutoa. Mallia ei tarvitse pelätä, sillä monimutkaisesta ulkonäöstä huolimatta sukat on helppo kutoa. Aikaa menee ja langanpäitä on tuhottomasti pääteltävänä. Sukkiin kuuluvat kukat ja terälehdet vievät ison ajan viimeistelystä. Mutta valmistuu ne vähemmänkin kutoneelta.
Muuten seurasin orjallisesti ohjetta, mutta mallissa oleva kärkikavennus ei miellyttänyt kyllä minun silmääni. Tein sellaisen toiseen sukkaan, mutta purkasin ja kudoin normaalin sädekavennuksen sen tilalle. Eivät nämäkään sukat siis aivan tarkalleen ole Anelmaisten ohjeella tehdyt. Samoin nilkassa yksi raita oli mallissa hieman toisin kun sen itse toteutin.
Malli: Anelmaiset by Anelma Kervinen, Novitan sukkalehti 2, koko n. 37-38
Lanka: Novita 7 veljestä luonnonvalkoinen, pinkki, harmaa, fuksia
 sekä raitalanka kanerva-vihreä-sinappi, yhteensä 253 g.
Puikot: Bambuiset nro 3,5

5 kommenttia:

  1. Komeat sukat. Minäkin olen vielä kiertänyt analmaiset.
    Hyvää joulua.

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä juuri sellainen koukuttava malli. Yhdet olen tehnyt ja kyllä voisin seuraavatkin tehdä... Hyvää joulua :)

    VastaaPoista
  3. Upeat :-)

    Rauhallista ja nautinnollista joulua!

    VastaaPoista
  4. Oi, aivan ihanat♥ Hyväää Joulua:)

    VastaaPoista
  5. Hyvää Joulua ! Kauniit sukat. Minäkin olen muutamat tehnyt, en ihan tismalleen mallin mukaan ja kukat olen jättänyt kokonaan pois. Tapanani tehdä aina molempia sukkia (ja lapasia) rinnakkain.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.