tiistai 23. helmikuuta 2016

Rubiinin löytänyt

Vihdoinkin kevätsukat ihan itselle. Sukkalaatikkoni tarvitsikin jo täydennystä. Talvellahan minä en muuta pidäkkään kuin villasukkia koko ajan. Nappaskenkiin pitää laittaa jotain juhlavan ohutta, mutta muuten kuljen villasukissa. Lankana jälleen kevään uutuus, ihana Hot Socks Rubin. Mukava lanka kutoa, jalassa tuntuu miellyttävältä. Langan ei pitäisi kutittaa herkkäihoisia, sillä siinä on myös bambua seassa.
Sukat aloitin matkaneuleeksi koulutusmatkalle Ouluun. Matka oli vaiherikas, joten sukat eivät paljon edistyneet junassa. Menimme yöllä, mutta ei nukuttanut. Vaunussa oli kuitenkin liian pimeää kutomiseen, joten meni vähän torkkuessa. Veturi hajosi Kokkolassa, mutta saatiin kuntoon. Juna myöhässä yms. pientä tapahtumaa. Onneksi ehdittiin kuitenkin perille suht ajoissa. Vasta paluumatkalla kudoin jonkin verran toista sukanvartta järjestäessäni ajatuksia päivän aikana kuullusta.
Sitten sukat saivat olla ihan rauhassa, kun kotona oli puikoilla monimutkaisempia malleja. Nämä olivat sellainen hätävara otettavaksi mukaan reissuun, jos tarvitsee neuletta. Kunnes viime lauantaina kudoin sukat valmiiksi ja niin sain ne kuvattavaksi asti.
Lanka on erittäin miellyttävää kudottavaa. Olen mieltynyt tähän langan silmukoiden peittävyyteen kuten muihinkin kokeilemiini Hot Socks sukkalankoihin. Vaikka lanka on ohutta, kestää se sukissa todella hyvin ja neuletuntuma on ihana. Eikä lanka ole aivan mahdottoman hintavaakaan. En voi kuin kehua tätä. Jälleen kerran löydin langan Laihian Ahkeraliisasta, jossa nämä kevään uutuudet ovat jo myynnissä.
Malli: 60 s, 3o1n ribbi, alkuun 2o2n
Lanka: Hot Socks Rubin, 58 g
Puikot: Pony nro 2,5 bambut

3 kommenttia:

  1. Ihanat sukat. Kivan pirteä tuo raidoitus. Täytyykin tämän luettua tutustua paremmin tuohon Hot socks lankaan.

    VastaaPoista
  2. Kauniit ja värit ovat ihanan raikkaat :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.