perjantai 16. lokakuuta 2015

Varjo sukat valmiina - vihdoinkin

Vuonna 2013 jäivät nämä sukat keskeneräisiksi kesäyön hullutuksessa. Olen monena vuonna osallistunut hullutuksen sukkaosioon, mutta tuo oli viimeinen vuosi ja silloin into loppui vähän kesken ja sukkia jäi odottamaan valmistumistaan. Vihdoin minulla oli tilaisuus tehdä nämä sukat valmiiksi. On ollut hyvä, kun on laatikko, mistä ottaa neule, kun tarvii nopeasti jonkun keskeneräisen neuleen. Minulla aika hyvin on aina puikoilla jotain sopivaa, joten harvemmin ehdin tuolla laatikolla käydä. 
Sukat ovat ihan tavallliset, farkkujen kanssa sopivat sukat kudottu Opalin langasta. Ei mitään kummallista. Näissä en edes tainnut yrittää kovin tasan noita raitoja sovittaa, sillä ovat niin lähellä toisia. Ainoastaan varpaankärjessä huomaa, etteivät ihan samaa tahtia etene. Saman verran voi osua sivuun raitojen kanssa, vaikka kohdistaisikin. Ja kuvia sai pitkästä aikaa mallin jalassa, kun lapset ovat syyslomalla kotona käymässä koko trio.
Malli: Kardemumman perussukka ohuelle langalle.
Lanka: Opal Shadows, 64 g
Puikot: KnitPro 2,5 

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.