perjantai 27. joulukuuta 2013

Sateen ropinaa sateenvarjon alla kuunnellen

Joulupäivä kului sateen ropinaa kuunnellessa. En muista toista näin vihreää joulua, jolloin lumikolan sijaan voisi etsiä ruohonleikkurin ja tehdä muutenkin puutarhahommia - jollei sataisi koko ajan. Jokemme on tulvakorkeuksissa ja siihen laskeva pienempi joki kulkureittimme varrella on jo noussut pelloille. Olo on kuin Totorolla, joka nauttii sateenvarjonsa alla sateen ropinan kuuntelusta. Pitkään tehtävälistallani ollut Totoro-lapasmalli päätti sitten ilahduttaa minun joulupäivääni.
Totoroista ei kuitenkaan tullut sinisiä, sadevedenvärisiä. Minulla oli pyyntö lapasista, joissa värinä on käytetty punaista. Joten näistä tuli sitten jouluTotorot. Punaiset sadelapaset muistuttamaan tästä poikkeavasta joulusta ja sen eräästä juhlapäivästä, joulupäivästä. Päivä siinä vierähti katsellen tallennettuja Sydämen asialla -sarjan jaksoja ja kutoessa sadelapasia.
Malli: Norwegian Totoro Mittens (Ravelry)
Lanka: Novita 7 veljestä, punainen ja valkoinen, 80 g.
Puikot: Knit Pro 3,25 ja bambuiset 3,5.

Muuten tein kuten ohjeessa, paitsi ohjeen mukaiset peukalot purin ja tein vain tuollaiset tavalliset. Tuntuivat niin kapeilta, joten otin vähän enemmän silmukoita mukaan. Lapaset lähtevät eräälle työkaverilleni.

7 kommenttia:

  1. Kivat ne on puanisenakin ja sun kirjoneuleen pinta on aina niin tasaista.
    Puolitoista Totoralapasta on kuukauden päivät odottanut kopsassani lopullista valmistumista juuri tuon peukalon takia. Taisin nyt saada sen inspiksen ja teen peukut tumppuihin tuolla vapaalla tyylillä myös.
    Taas ol ibloggailusta hyötyä :)
    Mukavia päiviä sinne sateen ropinasta huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peukku se meinasi minullekkin muodostua kompastuskiveksi. Jos vielä teen, teen kiilan lapasiin peukkua varten. Ovat ainakin minun käsialalle kapeaa mallia.

      Poista
  2. Vettä on satanut täällä pohjoisempanakin ja on niin liukasta, ettei ulos tee mieli. Minun päiväni onkin kulunut dekkaria lukiessa (siis siinä ruuanlaiton ja kahvinkeiton välissä).
    Kauniit lapaset. Minulle ei tuo Totoro-juttu ole auennut, ilmeisesti on kuitenkin joku elokuvan piirroshahmo...?

    VastaaPoista
  3. Kivat totorot punaisina. Oli niissä työmaa noissa peukaloissakin kun tein niillä kuvioilla, saati sitten lapasen mallikin oli tarkoin katsottava, kolmet tein niitä.

    VastaaPoista
  4. Tulostin ohjeen samantein. Hyvä kun kerroit tuosta peukusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.