sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Jouluksi

Jouluksi on ollut paljon listalla näitä tontun hommia. Kudottavaa on piisannut toiveiden mukaan. Nyt kuitenkin kaikki lähetettävät toiveet ovat valmiina, ehtivät vielä postissa perille. Muutaman lähelle toimitettavan vielä ehdin tässä viikon aikana tehdä. Hyvin on ollut eläinaiheista tämä tekeminen ja kaikkia ei ole vielä voinut edes esitellä täällä. Jälleen kerran on yhdet pöllöt valmiina lähtemään pesästä.
 Nämä pöllöt menevätkin Nipsulle kaveriksi. 
Malli: Horatio and Oren
Lanka: Filona villalanka, ruskea ja Novita 7 veljestä, valkoinen, 79 g.
Puikot: KnitPro nro 3 ja 3,25.
Näitä pieniä traktorisukkia onkin kudottu sitten vähän erikoisemmissa paikoissa. Taannoisella Tallinnan reissulla tuli toinen sukka ja toisen kirjoneule valmiiksi laivamatkoilla. Toinen sukka valmistui eilen joulukaupassa, kun olin siellä myyntivuorossa. Vaikka välillä oli hyvinkin asiakkaita mahtuu päivään niitä hiljaisempiakin tunteja.
Malli: Oma sukka, johon lisätty kirjoneulekuva
Lanka: Novita Nalle, sininen ja valkoinen, koko n. 27-28, lankaa meni 56 g.
Puikot: KnitPro Karbonz 2,5 ja 2,75.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanat pöllötumput! Niin ihanant isot silmät

    VastaaPoista
  2. Pöllöt on in... olen hurahtanut itsekin....

    VastaaPoista
  3. Täytyy kyllä sanoa, että neuleesi ovat aivan lumoavan hienoja! Nipsulapaset ovat todella hienot ja ketut ja pöllöt aivan ihania! Tuubihuivin kuvio houkuttelee neulomaan itselle pipoa, jos vain ehtisi :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.