perjantai 17. toukokuuta 2013

Kädet kraapooksilla

Puutarhassa kevään kukkijat ovat pääsemässä vauhtiin. Tämä helleaalto kyllä nopeutti aivan valtavasti kaikkea. Illat olen kyykkinyt kukkapenkkien kanssa ja kädet ovat aivan kraapooksilla, kun olen siivoillut istutusalueita. On leikattu angervoja matalaksi, kun olivat risuttuneet jo pahoin. Viime vuoden kasvustoja poistettu ja suunniteltu uutta.
Punaruusujuuri (Rhodiola kirilowii var. rubra) on availemassa kukintojaan. Kukinnan jälkeen tämä kukka pitäisikin jo kovasti jakaa, rupeaa olemaan keskeltä puutunut ja kalju.
Kiinankärhö on kasvattanut jo melkoiset pätkät uutta vartta ihan muutamassa päivässä. Näille on suunnitteilla uutta telinetta vanhan joutaessa jo vähemmän esteettisenä vaihtoon. Tämä on viihtynyt paikassaan todella kiitettävästi ja kasvu on vuosi vuodelta suurentanut sen jo mukavasti näkösuojaa antavaksi.
Scillaa löytyy vielä jokunen kukassa oleva mätäs puutarhasta. Nämä lämpimät vain vievät nopeasti sipulikukkien kukinnat ohi. Muutama narsissi on vasta avannut nuppunsa, mutta ihan kohta on niiden vuoro näillä leveysasteilla.
Illalla - kun ei enää jaksa puutarhassa - olen istahtanut telkkarin äärelle. Punasävyiset sukat menossa kantapäässä. Hetki neuleen parissa ja sitten rauhoittuu nukkumaan. Sellainen se minun arkeni on tällä hetkellä.

Tänään kyllä voi mennä tovi miettiessä uutta kokemusta. Uskaltauduin lopultakin hevosen selkään ja ratsastin Aamulla. En ole ennen tohtinut edes hevosta koskettaa, mutta nytpä olen senkin kokemuksen verran rikkaampi.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa huomata aina, miten nopeasti pihalla kukkaset ja viherkasvit heräävät kasvuun kun saavat hieman vettä ja aurinkoa!

    Kylläpäs sieltä tuli lopuksi mieluinen yllätys! Itse ratsastajaihmisenä en voi kuin suositella! Mahtavaa! :)

    VastaaPoista
  2. Punaruusujuuri olikin minulle aivan uusi tuttavuus, joten jään odottelemaan, josko sitten itse kukinnostakin jonain päivänä laitat kuvan.....

    Kuulostaa kivalta tuo sinun arkesi :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Oi, miten ihania kuvia! Ensin vihreää väriterapiaa ja sitten neuleterapiaa, aah! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.