torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuulta helmikuulle

Tammikuun alussa asettamani haaste, Kuurankukat, siirtyvät myös helmikuun haasteeksi. Alku on ihan lupaava, tästä on hyvä jatkaa. Minulla meni vain melkoinen aika tammikuun neulontaa muihin, varsinkin tuohon Ansaan, joka piti olla ajoissa valmiina, joten tämä projekti siirtyi.

Kuurankukkien ohjeissa olen vähän miettinyt, että miksi ohje pitää olla niin monimutkaisesti kirjoitettu. Kudontakaaviossa on merkki, joka on selityksissä selitetty toisella lyhenteellä. Tämä toinen lyhenne pitää sitten käydä opettelemassa kirjan sanastosta. Miksi ei suoraan ole laitettu selitettä kaavioon? Nyt kopioin sitten takaa sen sanaston kaavion viereen selventämään kaavion lyhennyksen selitettä. Sekavaako? Siltä se ainakin tuntuu kutoessa. Merkki voi olla siis vaikka näin piirretyssä kaaviossa: Lv. Kun katsoo kaavion selityksistä on se näin: Lv = L1v eli merkkiin tuli vain tuo numero tuonne väliin ja sen sitten katson kirjan takaa, jossa se on selitetty vasemmalle kallistuvaksi lisäykseksi ja miten sen neulotaan. Minä olisin ohjeen kirjottaessa laittanut vain kaavion selityksiin yksinkertaisesti: Lv=vasemmalle kallistuva lisäys. Sen muistaisi paljon paremmin kuin lukuisat erilaiset kirjainyhdistelmät. Varsinkin, kun lyhenteitä on lukuisia ja hyvin toistensa kaltaisia. Lv-L1v, Lo-L1o, L1Lk. Menee sitä vähemmästäkin sekaisin kaaviota tihrustaessaan. Lisäksi tietyt rivit pitää muistaa ulkoa, milloin pitää käydä lukemassa kirjasta kirjallinen ohje, miten edetään. Nekin olisi voinut merkitä jotenkin kaavioon, että kutoessa huomaisi eikä joutuisi takkuamaan, kun ei silmukat mene tasan. Haastetta siis riittää muistellessa kirjainyhdistelmiä.
Tammikuun lopussa valmistui vielä kaksi pientä koria. Sain lahjoituksena puuvillalankaa. Mukana oli muutamia paksuhkoja lankakeränloppuja, joista alunperin aiottu myssy olis tullut hieman kömpelö, joten virkkasin siitä pari pientä säilytintä. Painoa näillä säilyttimillä on yhteensä 127 g. Menevät molemmat hyväntekeväisyyteen työpaikkalleni.

Tammikuun kudontasaldoksi tuli siis 1 kilo 641 g, josta noin puolet 757 g koostuu Ansasta ja loput kolmista sukista, kaksista lapasista, näistä koreista ja huivista. Ei kehnommin!

6 kommenttia:

  1. Paljon olet tammikuussa lankaa kuluttanut. Minulla on meneillään jämälankojen hävitys - voi miten ihanan värikkäitä sukkia niistä tuleekaan. t. Eija

    VastaaPoista
  2. Miullakin on kuurankukat puikoilla ja melko hitaasti etenee muiden projektien lomassa. Kaavion kanssa on täälläkin taisteltu, mutta eiköhän se ala tästäö suttaantua. Suunnilleen samassa kohdassa taidan olla menossa kun siekin :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on kanssa kuurankukat to do -listalla olleet jo pitkään. Jotenkin en vain ole päässyt pitsiä lapasiin -fiilikseen ja projekti aina vaan lykkääntyy. Tsemppiä ohjeen kiemuroiden tulkintaan! :)

    VastaaPoista
  4. Kuurankukkien ohje oli kyllä vähän monimutkainen. Ja varsinkin se oli hankalaa, kun peukalokiilan kaavio oli toisella aukeamalla kuin muun lapasen kaavio vastaavassa kohdassa. Koko ajan piti olla sivua kääntämässä.

    VastaaPoista
  5. Minäkin otin kopiot sivuista neuloessani noita. Olisi ohje voinut selvempikin olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun joku muukin on pähkäillyt samaa ohjeen kanssa.

      Poista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.