torstai 4. lokakuuta 2012

Siniset Strawberry Victoriat

Tämä malli oli niin koukuttava, että pitihän sitä kokeilla toisenlaisellakin väriyhdistelmällä. Kuva kirkastaa sinistä hieman liikaa, mutta selvästi mustasta erottuva se on.
Ulkona satelee, joten kyllä sitä kädenlämmikettä jo tarvitaankin. Kämmekkäissä jää kuitenkin sormet mukavasti vapaaksi, joten kaikenlainen pikkunäprääminen luonnistuu hyvin.
Ihanan lämpimät nämä ovat. Tuo musta lanka on vallan mainiota lapaslankaa. Kokeilin sen viime talvena ja palveli todella hyvin käsineissä.
Tässä kuvassa sininen on aika lähellä sitä oikeaa. Tällä mallilla taidan saada tehdä vielä muutamat eri väriyhdistelmät. Moni on iskenyt silmänsä tähän ja toiveita on tullut eri väreistä. Pitäisi sitä varmaan itsellekkin tehdä yhdet...
Malli: Strawberry Victorian, by Mylly Jane Wic (Ravelry)
Lanka: Musta TeeTee Pallas ja sininen Novita nalle, 53 g.
Puikot: 2.5 bambuiset ja 2,75 ruusupuiset sukkapuikot
Kesän sukkamestari kilpailuun osallistuin näillä sukilla. Arkaillen lähetin sukat kilpailuun ja tänään selvisi, että olen sijoittunut 10 parhaan joukkoon näillä. Sukkia oli tullut 117 paria, joten sijoittuminen on kyllä saavutus, josta olen iloinen! Suuri Käsityö-lehden sivuilla on lisää tietoa kilpailusta sekä äänestys, jossa voi äänestää, minkä sukkaparin ohje ilmestyy lehdessä vuoden mittaan.

34 kommenttia:

  1. Onnea vaan paitsi kaikista hienoista töistä ja hienoista suunnitelmistasi myös siitä sijoittumisestasi siinä kilpailussa. Tulinkin tänne onnittelemaan sinua kun luin listan ja muistan sukunimesi.. Tykkään sukistasi ja tänään meinaan mennä tyutustumaan tarkemmin sukkia SK:n nettisivuille, kunhan ensin toivun työnpäivästä ja vaihdan vapaalle! Minustakin on hino sijoitus ja voin kuvitella että kilpailutyöt ovaty kovin hienoja kaikki!

    VastaaPoista
  2. Kaunis on väriyhdistelmä näissäkin kämmekkäissä. Onnittelut sijoittumisesta sukkakilpailussa, tsemppiä jatkoon myös!

    VastaaPoista
  3. Ääni annettu, edelleen sanon että on kyllä mahtavan kauniit sukat! Eikä kämmekkäitäkään voi kuin ihailla.

    VastaaPoista
  4. Näissä on kyllä hauska kuvio. Ja jännä tuo pikkuinen lintunenkin.
    Kumpa taitaisin tuon usean langan siistin neulannan. Ehkä joskus :o)

    Lämpimät onnittelut hienosta sijoituksesta sukkamestarikisassa!

    VastaaPoista
  5. Onnea sijoittumisesta sukkamestari kisassa. Äänestin sukkiasi, ne oli niistääänestyksessä olleista kaikista eniten minun tyyliseni.
    Kämmekkäät on myös kauniit.

    VastaaPoista
  6. Voittaja - ainesta selvästi! On nämä hienot sukat, onnea sinulle.

    VastaaPoista
  7. Ihania kirjoneuleita, kertakaikkiaan.

    VastaaPoista
  8. Kyllä nämä sinun kirjoneuleesi on todella kauniita.
    Äänestän sukkiasi.

    VastaaPoista
  9. Onnea upeasta sijoituksesta!
    Sukkasi saivat ääneni.

    Kauniita myös nuo kämmekkääsi :)

    VastaaPoista
  10. Onnea menestyksstäsi! Kauniit on sukat ja kauniit on kämmekkäät. Silmä lepää Sinun neuleissasi.

    VastaaPoista
  11. Hyvin kauniit työt molemmat!

    VastaaPoista
  12. Bongasin myös sijoituksesi :) Onnea!!
    Tosi kauniit ovat sukkasi. Täällä juuri osittain kirjoneulesukkia lapselle väsään, vetää ja kiristää kuvio joka suuntaan, sinulla aivan mahtavan sileä työn jälki!

    VastaaPoista
  13. Kyllä sun kaikki kirjoneuleet ovat niin kauniita ja siistejä. Ei kiristä eikä pullistele.
    Täytyypä miunkin mennä äänestämään sukkiasi, ovat vaan niin mieleeni.

    VastaaPoista
  14. Onnea sijoituksesta, neulomisen taito on hyppysissäsi.

    VastaaPoista
  15. Onnea sinulle sijoittumisestasi! Kyllä sinun työsi aina ovatkin niin,niin upeita. Näin tänään saapuneessa Suuren Käsityökerhon lehdessä kuvasi ja pienen kirjoituksen sinusta ja tietysti sitten Sukkakilpailun tulokset. Nuo tekemäsi kämmekkätkin on upeatakin upeammat. Olet tosi taitava.

    VastaaPoista
  16. Noi kämmekkäät on upeat!

    VastaaPoista
  17. Toi kirjoneulos on jotain mitä mä ihailen, mut en ite saa aikaiseksi tai siis osaa.

    VastaaPoista
  18. Upea sijoitus! :)
    Ja iiihanat nuo siniset strawberryt!!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  19. Onnea sukkakilpailun sijoituksesta, SK-lehdestä löysin pienen kirjoituksenkin.Hienoja töitä.

    VastaaPoista
  20. Sulla on siistimpää tuo kirjoneuleen jälki, mutta innostat myös meitä muita yrittämään. Kämmekkäät piti tehdä heti kun näin ne edelliset tekemäsi.

    VastaaPoista
  21. Onnittelut hyvästä sijoituksesta kilpailussa. Nuo tekemäsi sukat ovat niin kauniit, että heti kävin äänestämässäkin niitä :)

    VastaaPoista
  22. Onnea!!!
    Enpä kyllä yhtään ihmettele sijoitustasi, enempi olisin ihmetellyt, ellet olisi sijoittunut noin hyvin.
    - Ja nyt äänestämään.
    -t-

    VastaaPoista
  23. Hieno sijoitus! Eikä noin kauniiden neulomusten tekijän kannata arkailla kilpailuihin osallistumista. Sinähän olet tosi taitava. Saat ääneni ehdottomasti!

    VastaaPoista
  24. Vau, huippu sijoitus sukkakisassa - onnea!

    Ja hyvä väriyhdistelmä näissäkin kämmekkäissä.

    VastaaPoista
  25. Kauniit sukatedelleen! Olin käynyt äänestämässä ennen kuin tulin tänne ja täällähän sukat olivat vastassa.

    VastaaPoista
  26. Aivan ihanat kämmekkäät.
    Sukkasi sai ääneni,onnittelut.

    VastaaPoista
  27. Ihanat kämmekkäät ja onnittelut sijoittumisesta sukkakilpailussa!

    VastaaPoista
  28. Paljon onnea!
    Sukat on hienot, niinkuin kaikki työsi.

    VastaaPoista
  29. Täältäkin lämpimät onnittelut, vaikka näin vähän jälkikäteen! kyllä ne onkin niin kauniit!

    VastaaPoista
  30. Onnea sijoittumisesta kilpailussa! Toivottavasti tämä sinun ohjeesi julkaistaan seuraavaksi, kävin äänestämässä.
    Sinulla tuo kirjoneule on todella tasaista ja värit upeasti yhdistettyjä! :)

    VastaaPoista
  31. Onnittelut! :) Niin on taas upeat sukat, että ei tuo sijoittuminen ole mikään ihme.

    VastaaPoista
  32. Onnittelut täältäkin! Ja oli hauska bongata sinut myös Pysytään langalla -palstan blogiesittelystä:)

    VastaaPoista
  33. Onnea hienosta sijoituksesta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.