sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Kukkivia sukkia

Sarah bernhardt -pioni kukkii puutarhassamme. Sade ei onneksi ole hakannut kaikkia kukkia matalaksi, vaan ne ovat isoja, kauniita pallukoita, jotka taipuvat painostaan alaspäin.
Sininen isoukonkello on täydessä kukassa. Harvoja sinisiä kukkia, joita olen onnistunut kasvattamaan puutarhassani. Sade on hieman haitannut kukintoja. Meillä onkin joki todella täynnä vettä viimeaikaisten sateiden takia, aineksia kesätulvaan.
Mutta mitäs täältä löytyikään. Ahomansikoilta tuoksuvan pikkujasmikkeen juurella, leikkimökin portailla, löytyy kesäyön hullutuksessa seuraavaksi valmistuneet sukat. Tämän vuoden hullutuksessa on valmistunut yllättävän monet punaiset sukat. Näiden jälkeen on vielä kuudet sukat kesken, mutta aikaakin on vielä 16 päivää tehdä ne valmiiksi.

Malli: oma perussukka pitsineulevarrella.
Lanka: Novita Nalle, punainen, 86 g.
Puikot: Addi nro 3

Punainen on muuten yllättävän haastava väri kuvattavaksi. Heijastaa hyvin, eikä tahdo saada millään sellaisia kuvia kuin haluaisi.

Eilisissä sukissa oli käytetty yhdeksää eri pikkukerää. Suurin osa kudottiin niin loppuun kuin vain voi, ainoastaan päättelylangat jäivät jäljelle. Puolitin aina kerät, että sain molempiin sukkiin samanlaiset raidat.

9 kommenttia:

  1. kauniisti kuvattu pioni :)Äitini harrastaa noita pioneja ja käyttää puukepit tukemaan jos alkaa mennä alaspäin. miten teillä?

    VastaaPoista
  2. Minulla on sellaisia metallisia kukkatukeja, mutta nämä kamalat sateet kyllä pilaavat todella helposti nuo ihanan kauniit kukat.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihan pioni! Noita ukonkelloja on myös täällä tien varsilla, nappasin muutaman maljakkoon. Ja sukat ovat myös oikein kauniit:)

    VastaaPoista
  4. En ole täällä nähnyt missään isoukonkelloa teiden varsilla. Ukonkelloa kylläkin kasvoi lapsuudessani.

    VastaaPoista
  5. Noita isoukonkelloja kasvaa täällä Päijät-Hämeessä luonnonvaraisena suurina ryhminä, kauniita kuin mitkä! Ja kiitos, olen vasta opettelemassa luonnon ilmiöitä, enkä tiennyt tämän sinisen kellokukan nimeä, mutta nyt sen sain. Päivän piristys ja oppi!

    VastaaPoista
  6. Upea pioni, puutarhan kuningatar :) Ja varsin räiskyvät sukat edellisessä postauksessa!

    VastaaPoista
  7. Saitpas hyvä kuva otettu. Minäkin kävin äsken, ennen pääsin koneelle ottamaan kuvia omasta pionipenkistä ennen uhkava sade ehkä tuhoa niitä. Löysin yhden erilainen lajikin, en edes muistanut että laitoin sen viime vuonna sinne sekaan. Kuten huomat valistin omaksi kuvaksi bloggerissa just pionin. Ne oavt vain niin kauniit.

    Kauniit pitsisukat neuloit.

    VastaaPoista
  8. Pioni on aina upea!

    Sinulla on hyvällä mallilla kyhäilyt!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihania pioneja sinulla kasvaakin! Meilläkin pionit kukkivat parhaillaan eikä ainakaan vielä ole sade niitä pahemmin pieksänyt.

    Kauniita sukkiakin ihailin tuossa alempana. Sinä osaat tuon raidoittamisen taidon. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.