lauantai 26. toukokuuta 2012

Hidasta

Puikoilla tällä erää jälleen jotain hitaasti valmistuvaa. Kirjoneuletta, jota ei tahdo olla aikaa tehdä. Malli on mielenkiintoinen ja vie mennessään, kerroksia syntyy kuin huomaamatta, mutta muut työt ulkona puutarhassa painavat päälle ja illat tahtovat kulua muuten kuin lankaa silmukoille laittaessa.
Yksi myssy jälleen valmiina. Ihan omia laskuja varten laitoin ylös tämän. Sain tätä lilaa lankaa useamman kerän ja olen siitä nyt tehnyt aika monta myssyä. Järjestyksessä tämä on 155. myssy. Painoa 33 g.

Uusi kesäyön hullutuskin on alkamassa ja tässä kutoessa olen kovastikkin miettinyt, että olisiko mukana tänä kesänä. Viime vuonna osallistuin sukka-sarjaan ja aika kiirettä piti, että sain kaikki sukat aloitettua ja valmiiksi hullutuksen aikana.

5 kommenttia:

  1. Kirjoneuleesta tulee kaunis! Ja olet sinä aikamoinen myssyntekijä! :)

    VastaaPoista
  2. Täällä lehdessä joku kiitteli myssyntekijöitä, ne oli osoitettu Seinäjoen sairaalaan!

    VastaaPoista
  3. Vihdoinkin sain sivusi auki! Aivan ihan neule tulossa ja nätti pipo jälleen! kiitos narsissi ohjeesta:)

    VastaaPoista
  4. Meillä on näköjään aikalailla samat kujeet, kirjoneuletta ja Pauliina-myssyjä :-D. Mulla tosin on vielä toistaiseksi helpommat kirjoneulemallit, mutta kovasti on koukuttavaa (puikottavaa?) hommaa.

    VastaaPoista
  5. Hienoa kirjoneuletta tulossa. minä myös pähkäilen saman kysymyksen kanssa, siitä kesäyön hullutuksesta meinaan. Mennäkö vai ei, toisallta hauaisin, mutta toisaalta... Hmm... hiukan voi vielä miettiä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.