perjantai 9. syyskuuta 2011

Ajankäyttöä

Kaksostyttäremme harrastavat tiiviisti lentopalloa ja salibandyä. Harjoituskertoja viikossa riittää ja osa harkoista on toisella paikkakunnalla. Kuskivuoroon joutuessa ei juuri viitsi ajella edestakaisin, sillä juuri ehtisi kotiin kun saman tien saisi lähteä hakemaan. Olen ratkaissut odotusajat tekemällä käsitöitä. Monta myssyä on tullut tehtyä tänäkin syksynä näinä odotusaikoina. Eilen minulle osui taas kuskausvuoro lentopalloon miehen ja toisen tyttären lähtiessä päinvastaiseen suuntaan - naapuripaikkakunnalle hekin - salibandypeliin. Myssyprojekti oli vaiheessa, että aloita uusi myssy. Otin mukaani lähtiessä koko myssylankakorin, pääsin hieman valitsemaan lankoja ja ilohan tuota värikästä lankakoria on pelkästään katsella.
Autossa tuli sitten virkkailtua tämmöistä alkua. Tuo uloin lanka jäi vielä mietintään, että taidanpa vaihtaa tilalle jonkun muun värisen sittenkin. Ilmojen viilennyttyä siirryn sitten sisätilojen kahvioon tekemään käsitöitäni. Autossa kun lakkaa tarkenemasta ja pimeäkin tulee. Siellä on ihan hyvä tehdä töitä ja samalla voi katsella telkkariakin. Valmista tulee kyllä vähemmän kuin yksistään autossa. Jos kiertelisin kaupoissa olisivat nämä harkkareissut kalliita. Kelitkään eivät aina suosi lenkille lähtöä. Näin tulee käytettyä tämäkin aika hyväksi. Harkat kestävät kuitenkin puolitoista tuntia. Ilta siinä menee aika hyvin. Käsityö vain on oltava helposti mukaan otettava. Kotona sitten tehdään niitä vaikeampia. Ne edistyvät vain hitaasti kuin näitä kyydityksiä on melkein joka ilta.

6 kommenttia:

  1. Meilläkin tuo aika alkaa olla käsillä, lapsia pitää alkaa kuskata harrastuksiin. Minäkin ajattelin hyödyntää odotusajat käsitöihin, luonnollisesti!

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen neulonut kesän jalkapallokentän laidalla :)

    VastaaPoista
  3. Pistää silmään kauniin lankakorin sisällön lisäksi itse lankakori, lieköhän juhlamokkaa? :-)

    VastaaPoista
  4. ihana lankakori,love love love...

    VastaaPoista
  5. Kivan näköinen tuo tekeillä oleva myssy. Tuossa alempana onkin komea kokoelma!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.