perjantai 15. heinäkuuta 2011

Puuvillaa ja aatoksia

Mökkimatkalla pistäydyin paikallisessa kaupassa hamstraamassa Kotiväkeä, kun oli alennuskopassa. Puuvillan hintojen kohoaminen ei ainakaan tuolla ollut vielä hintaa nostanut aivan suolaiseksi.

Mökkimatkalla myös eteni Lankapirtin Matleenan kanssa yhdessä suunniteltu projekti suunnittelusta jo lankoihin. Mennessä laiton hänelle viestin, mutta eri teleoperaattorit torpedoivat tehokkaasti viestintää viivyttämällä tekstiviestiäni Matleenalle parilla tunnilla. Ajoimme siis ohi, kun en kehdannut Matleenaa heti aamutuimaan puhelinsoitolla herätellä. Lähdimme mökille ajamaan niin aikaisin, että ei oikein ollut vielä soveliasta soitella ja herätellä muita. Viestintä saatiin kuitenkin sujuvammaksi ja treffit tehtyä, vaikkemme ihan tapaamaan päässeetkään yhteensattuman vuoksi. No, ehkä sitten projektin lopussa onnistuu paremmin. Onneksi saimme ystävällistä apua Matleenan läheiseltä ja projektin alkuvaihde saatiin paluumatkalla toimintaan. Kiitos vielä matkailijan huolenpidosta. Selvisi kotiin asti sillä pysähdyksellä.
Kyhäilyssä valmistui nämä Syksyn aatos. Aloitettu 13. kyhäilytyönä. Lankaa kului tasan 60 g ja näistä tuli todella mukavat sukat jalassa. Lanka oli tosi mukavaa kudottavaa ja työ eteni nopsaan.

6 kommenttia:

  1. Kauniit sukat & värit .Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Nätit sukat 1
    kyllä nyt kannattaakin hamstrata lankoja :))

    VastaaPoista
  3. Pirteät sukat! Mitä tuo lanka on? Voisin itsekin joskus tutustua tuohon nimittäin :)

    VastaaPoista
  4. Kauniit sukat!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Heli, tuo sukkalanka on Schanzer Sockenwolle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. Se lämmittää kovasti Kardemumman sydäntä.